Ympäristöministeriön TOVA-lakihanke ehdottaa perustettavaksi rahastoa ympäristövahinkojen kustannusten kattamiseksi
Ympäristöministeriön TOVA-lakihanke on tulossa lausuntokierrosvaiheeseen. Lakiehdotus perustuu rahastoon, jolla katettaisiin ympäristövahinkojen kustannukset silloin, kun vahingon aiheuttaja on maksu- tai muutoin toimintakyvytön. Miten lakihanketta kommentoivat ympäristöministeriön hallitusneuvos Oili Rahnasto sekä ympäristölainsäädännön johtava asiantuntija Satu Räsänen konsulttitoimisto ACTS:sta?
Ympäristöministeriön vuonna 2019 asettaman lakihankeen ehdotukset ovat kohta lähdössä lausunnolle. Hankkeen tavoitteena on ottaa haltuun ympäristöriskit, joita aiheutuu isännättömissä vahinkotilanteissa eli silloin, kun aiheuttaja on kykenemätön huolehtimaan vahingosta ja vahingon torjunnasta esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi tai aiheuttajaa ei tunneta.
Tarkoituksena on rakentaa kokonaisvaltainen järjestelmä, jonka avulla varaudutaan ympäristövahinkoihin, joiden ajankohtaan tai kokoluokkaan on vaikea varautua. Tällaisia ovat esimerkiksi öljy- ja kemikaalivahingot, joissa suuruusluokka voi olla miljoona tai kymmeniä miljoonia euroja. Tähän asti öljysuojarahasto ja ympäristövakuutus ovat hoitaneet tilannetta omalta osaltaan ja viime kädessä maksajaksi on tullut valtio.
Millaisia tarpeita lakihankkeen taustalla on, ja miten yritykset näkevät valmisteilla olevan lakiesityksen? Ympäristöministeriön hallitusneuvos Oili Rahnasto sekä asiantuntija Satu Räsänen ACTS:sta kertovat.
Oili Rahnasto:
– Nykyisessä vakuutusjärjestelmässä on haasteensa ennakoimattomien tilanteiden haltuunottamisessa. Ennalta arvaamattomat ympäristövahingot eivät oikein istu vakuutusmatematiikkaan, joka perustuu siihen, että vahinkojen määrää ja laatua ja sitä kautta korvauksia kyetään ennalta jotenkin järkevästi arvioimaan. Valmisteilla oleva lakiehdotus perustuu rahastoon, johon kerättäisiin varoja ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavilta toimijoilta veroluonteisen maksun kautta. Varat olisivat käytössä pidemmällä ajalla, mikä olisi eri lähestymistapa kuin vakuutuksessa, jossa rahastointia ei tapahdu.
Satu Räsänen:
– Yritysten näkökulmasta lakihanke herättää tietysti keskustelua, sillä maksajina olisivat ympäristöluvanvaraiset toimijat. Ympäristövahingot eivät kuitenkaan aina kohdistu tähän maksajajoukkoon, vaan vahinkoja voi tapahtua muunkinlaisissa tilanteissa. Rahaston toteutuessa eri toimijat maksaisivat ristiin toisensa vahinkoja ja myös tuntemattomaksi jäävien aiheuttajien vahinkoja. Taustalla on ajatus siitä, että on meidän kaikkien intresseissä korvata ympäristövahingot, ja siksi niitä on tähän asti maksettu valtion varoista eli verotuloista.
Oili Rahnasto:
– Lakihankkeen taustalla on ajatus laajennetusta kollektiivisesta aiheuttajaperiaatteesta, jossa toiminnanharjoittajat kantavat yhdessä vastuuta maksamisesta. Vakuutuksissa on tiukat korvauskatot, joilla vakuutusmaksuja pidetään kurissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana onkin jouduttu valtion toimin kattamaan vajaa kymmenen ympäristövahinkoa ja etsimään niihin rahoitusta.
Satu Räsänen:
– Kollektiivisten järjestelyjen hyvä puoli on se, että kun kustannusvastuu pulveroituu isolle määrälle toimijoilta, eivät kustannukset per yritys ole suuria. Uudistuksessa on kyse myös periaatteellisista kysymyksistä. Yksityisestä vakuutusjärjestelmästä siirryttäisiin julkiseen, ympäristöministeriön hallinnoimaan rahastoon. Sitten kun rahasto on kertaalleen perustettu, mihin kaikkeen muuhun rahastoa ajan saatossa käytettäisiin?
Se jää nähtäväksi, kun lakihanke etenee lausuntokierrokselle joulukuussa 2021. Eduskunnassa lakiesityksen on tarkoitus olla syksyn alussa 2022.